Keskiviikko

2010-09-22
P3


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat N:o 1202
Hae!   

Palkittu valokuvalehti Photo Raw
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Matti Vanhanen – suuruudenhullu. Lue! - Vanhasen ajattelun tasosta satunnainen näyte: ”Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa – Matti Vanhanen. Lue! - Ilta-Sanomat. 2006-09-25: Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla. Lue!


Kuva. Joutsenperhe: "Lattialautojen naputtelun jatkuttua jo hämärtyvään iltaan ja pikaisen käsien ja naaman pesun aikaan järveltä kuuluu kohina, kun joutsenet laskeutuvat aivan lähelle. Aluksi joutsenperhe ja sen jälkeen kolmekin paria hiukan kauemmaksi. "Nilakka. Keitele. Pohjois-Savo. Suomi. Keskiviikko 2010-09-22 klo 18:19. Pertti Manninen. Kuvat tänään: Päivällä: Kurkiaura ja Kurkiaura muodostuu. Illalla: Joutsenperhe ja Joutsenjärvi.

Viikkosanomat.fi
Syyskuu 22nd, 2010

Matti Vanhanen – suuruudenhullu.

Matti Vanhanen halusikin kesällä 2009 Metsäteollisuuden keskusliiton toimitusjohtajaksi Anne Brunilan jälkeen. Ei tullut valituksi. Kai miehessä pitää sentään jotain ytyä olla tällaiseen työhön valittaessa. Ei sentään metsäteollisuus niin taukki ollut että olisi valinnut nollan johtoonsa. Suuruudenhulluutta Vanhasella riitti esittäessään vakaavasti itseään. Kakkosen Suomi-Soffa ja muut ovat omiaan ottamaan tämän töpeksijän hoiviinsa, ehtihän Vanhanen jo pääministerinä ollessaan ehdottaa vuorineuvoksen arvoakin tälle Kakkoselle. Vaalirahakompensaatiota?

Huvittavaa on, että Vanhanen jäi kiinni tästä jääviysasiasta, eikä varsinaisista vaalirahakähminnöistä. Ei Al Caponekaan jäänyt kiinni mistään varsinaisista rikoksista, vaan jostain verosotkusta, tosin rikos sekin oli.


Kuva: "Matti, Merikukka ja keskusta". Ilta-Sanomat tiistai 2008-05-27. Vaalirahoitus. Meri-Kukka Forsius vahvistaa IS:lle: Keskustasta oli suosiiteltu minua."
http://www.sanomanetti.fi/2008/05/27/etusivu.htm

Sivu Viikkosanomiin keskiviikkona 2010-09-22 klo 23:54 Pertti Manninen
http://viikkosanomat.fi/2010/09/22/matti-vanhanen-suuruudenhullu/

Lue myös! Vihreät seksillä hallitukseen? Ilta-Sanomien erotettu päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä oli sittenkin oikeassa, kun hän aikoinaan ennen Susan-kohua, ehkä Kaarina-kohun aikaan väitti, että pääministerin, Matti Vanhasen, käytöksellä, on merkitystä yhteiskunnalliselta kannalta, miten tämä seksiseuraansa hakee.
http://www.sanomanetti.fi/2007/03/26/etusivu.html#vihreat





Kuva: "NATOn päämajasta, herra pääministeri". Kuva: Yle. Tiistai 2008-05-27 klo 19:41.
Lue myös! "Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla." Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. 2004/10/07
http://www.sanomanetti.fi/2004/10/07/
paakirjoitusturvallisuutta.htm

Viikkosanomat.fi
Syyskuu 22nd, 2010

Vanhasen ajattelun tasosta satunnainen näyte:

”Pääkirjoitus. Suomi 2006.
Mulkkumaista politiikkaa – Matti Vanhanen.

Sivarien palvelusaika on 13 kuukautta, kalenterivuoden ja opiskeluvuoden pituus on 12 kuukautta. Aina silloin tällöin vuodesta toiseen joku työministeri, tällä kertaa Tarja Filatov, esittää että, palvelusaikaa pitäisi lyhentää ainakin 12 kuukauteen ja siitäkin lyhyemmäksi.

Mutta nämä Arkadianmäen sadistit ja mulkut, keillä semmoinen on, ja keillä ei ole sitä halajavat, jaksavat höpöttää jostakin todellisen palvelusajan pituudesta ja tyrmäävät ehdotuksen. Oletteko te niin saatanan mulkkuja, etteikö päähänne mahdu, että tämä yhden kuukauden seuraavasta vuodesta häipyminen vaikeuttaa kohtuuttomasti niiden nuorten miesten elämää, jotka sivarivalinnan ovat tehneet.

Viimeksi pääministeri Matti Vanhanen piti julkisesti kiinni tästä löpertäen jotain, etteivät sivarit saa päästä helpommalla kuin varusmiespalvelusta suorittavat. Siinäpä se. Hänellähän olisi mahdollisuus tehdä jotakin asian hyväksi, onhan hän pääministeri, ei kyllä Jumalan armosta. Eihän pääministerin tarvitse aina näyttää henkistä astettaan ja mulkkumaisuuttaan.

Lue myös! ”Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla.” http://www.sanomanetti.fi/2006/09/28/etusivu.html#vanhanen

http://www.sanomanetti.fi/2006/09/28/etusivu.htm
l#mulkkumaista

Pääkirjoitus. Suomi 2006.

Elämme outoja aikoja.
Vittumaisuus ja mulkkumaisuus kukoistavat. Köyhiä kyykytetään konkreettisesti ja rikkaita heidän huomaamattaan. Solidaarisuudesta ei kannata puhua.


Pääkirjoitukset. Torstaina 2006-09-28. IStalous. Pertti Manninen.
Suuri maaryöstö. Sipoo.

Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!


Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/28/etusivu.html
#listahelsingin

Viikkosanomat.fi
Syyskuu 22nd, 2010



Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Maanantai 2006-09-25.
Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla.
Timo J. Anttila.

“Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) haluaa kytkeä siviilipalvelusmiesten palvelusajan lyhentämisen asepalveluksen vaativuuteen.
- Siviilipalvelu ei voi vaihtoehtona olla helpompi vaativuudeltaan. Vaativuus pitää olla suhteessa varusmiestenpalvelukseen, kommentoi Vanhanen Ylen radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla.

Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala ehdotti siviilipalveluksen keston lyhennettäväkasi 12 kuukauteen, jonka verran kestää myös pisin asepalvelus.
IS vertaili viikonlopun lehdessä intin ja siviilipalveluksen todellista kestoa. Kun todelliset tunnit lasketaan, varusmies palvelee nykyisin keskimäärin 300 tuntia siviilipalvelusmiestä pidempään.

Pääministeri Vanhaselta kysyttiin myös kantaa Markkinointi&Mainonta -lehden väitteisiin, että keskustan painostus olisi Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän eron taustalla.
Vanhanen, Kehäsanomien päätoimittaja vuosimallia 1988-91, piti väitteitä poliitikon yrityksestä painostaa mediaa “äärimmäisen kiusallisena”.

Vanhanen vaatikin Markkinointi&Mainonta -lehteä selvittämään “väitteeseen liittyvän sopan”.
- He ovat tällaisen väitteen tai vihjeen esittäneet, mikä on meidän demokratiassamme äärimmäisen kiusallinen sekä hyvin itsenäiselle lehtiyhtiölle että tietysti myös politiikoille.
- Meillä on se periaate, että meillä on itsenäinen riippumaton lehdistö, korosti Vanhanen.”

Kuvateksti: Matti Vanhanen vaati Markkinointi&Mainonta -lehteä selvittämään väitteet, joiden mukaan keskusta olisi painostanut Sanoma Osakeyhtiötä.
Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Maanantai 2006-09-25.

http://www.sanomanetti.fi/2006/09/28/etusivu.html#vanhanen


MARTTI VALKONEN Journalismin salat I: SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA
http://www.sanomanetti.fi/2005/02/22/valkonensananvapaus.htm

Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin. Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan.   
Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  
+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (syyskuun 2010 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi    www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info



 
iltalehfi.fi torstaina 2010-09-16
iltasanomat.fi torstaina 2010-09-16


Arkisto 2008. "... lahjusrikoksen tutkinta voisi varmaankin käynnistyä ja pian tasavallan pääministeri olisi valtakunnan oikeudessa!
Näinhän sen kuuluisi mennä, jos on niin tyhmä ministeri, että ottaa lahjuksia ja jää niistä kiinni!
http://www.sanomanetti.fi/2008/05/16/etusivu.htm

Arkisto 2007. IStalous.com torstaina 2007-05-28

2007. Matti Vanhanen, päämimisteri
"Juridisissa kysymyksissä käy usein näin."


Kuva. "I juridiska frågor sker det ofta sä här."
Sipoo-Sibbo. Vanhanen tyrmäsi Liljeströmin 8-4. Ottelusta jätetään protesti ja lopullinen tulos ratkeaa protestin tultua käsitellyksi. "Matti Vanhanen, statsminister, c. Christel Liljeström, orförande kommunstyrelsen i Sibbo".
Sipoon ryöstö. IStalous torstaina 2007-05-28
http://www.sanomanetti.fi/2007/06/28/
etusivu.htm


Treatment of the Roma: the shame of a continent
It would be a bitter irony if Europeans cannot reconcile their cherished right to free movement with the Roma community

Editorial The Guardian, Thursday 16 September 2010

Rarely has a leak done more valuable work. A memo from France's interior ministry this week confirmed that President Nicolas Sarkozy's war on Traveller camps had an explicit racial dimension, with Roma people being deliberately targeted. By doing so, it has jolted the European commission out of indulging the Sarkozy stunt, and into a full-throated attack on Paris. It has stirred overdue introspection in France about how minorities are treated, even while its politicians stampede to use the law to persecute those few Muslim women who wear a face veil. And it has highlighted how Europe's largest minority, the 10 million-plus Roma people, suffer right across the continent's boundaries.

For France is not alone. The systematic discrimination against Roma in eastern Europe – where Gypsy children have often been routinely packed off to schools for the "mentally deficient" – is an acknowledged if underreported reality. But with the EU's eastward expansion and the migration that followed, eastern attitudes have been spreading west. While the Danes have been seeking to expel some Roma, Swedish police have been caught illegally forcing others out of the country. As Germany has repatriated Gypsy children to Kosovo, the Belgians have driven a camp out of Flanders and the Italians have used the presence of Roma as reason to declare a state of emergency.
...
Diversity has undermined French hopes that ethnic differences can somehow be washed away through a process of assimilation. There was always an imperialist undertone to that stance, but it is simply not tenable in a frequent-flyer world where some immigrants do not stay long enough to put down roots. But the Roma – who are discriminated against in the south-eastern European "home" that angry westerners demand they return to – will also continue to represent a wider problem right across a continent for as long as that continents continues to treat them so badly. It would be a bitter irony if Europeans as a whole cannot find a way to reconcile their cherished right to free movement with a community of their fellow citizens whose one great sin is a tendency to move freely.

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/sep/16/treatment-roma-shame-continent-editorial



Business Nokia Nokia replaces Kallasvuo with Microsoft's Elop
Nokia ousts chief executive and brings in Microsoft business head Stephen Elop as mobile phone maker struggles to compete with Apple iPhone and Google Android handsets
Graeme Wearden guardian.co.uk, Friday 10 September 2010 08.58 BST Stephen Elop, president of Microsoft's business division, has been named as Nokia's new chief executive. Photograph: EPA

Nokia has fired its embattled chief executive, Olli-Pekka Kallasvuo, and turned to a senior Microsoft executive in an attempt to restore its fortunes. The mobile phone maker announced this morning that Kallasvuo will leave the company on 20 September. He will be replaced by Stephen Elop, who until last night was the head of Microsoft's business division. Shares in Nokia jumped by 5.8% in early trading after the news was announced.

Kallasvuo has been under mounting pressure for months over Nokia's failure to compete better with Apple's iPhone and the slew of new handsets running Google's Android operating system. Nokia's board said it had appointed Elop in an effort to "complete the transformation" of the company.
"The time is right to accelerate the company's renewal; to bring in new executive leadership with different skills and strengths in order to drive company success. The Nokia Board believes that Stephen has the right industry experience and leadership skills to realise the full potential of Nokia," it said this morning. ...

http://www.guardian.co.uk/business/2010/sep/10/nokia-replaces-kallasvuo-microsoft-stephen-elop
 






www.thailand.fi
www.phuket.fi

www.patong.fi

www.flyingfinn.info
www.midnightsun
restaurant.info
 

Patong
Ravintola

Flying Finn
Vene-Kalastus
Vuokrattava Talo-Huvila Thalangissa

Arkisto 2009. Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue!
Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui.
"Jos tässä tilanteessa aletaan syyttää lääkäreitä, se on minusta hassua" Lue!
Sosiaaliministeri Paula Risikko aidon politiikon tavoin ohjaa keskustelua väärille raiteille! Lue!
Arkisto 2010 tammikuu. IStalous. 2 kirjoitusta. Uusintajulkaisu rokotekeskustelun pohjaksi!
Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle.Lue!
Onko meillä syytä olla huolissamme? Lue!
Mari Kiviniemi ja Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä. Lue!
Arkisto 2008. Kähmintäskandaali. Seksuaalista häirintää. Lue!


mattivanhanen.fi tänään (maanantaina 2010-08-23, seitsemäs kuva). Katso!
mattivanhanen.fi eilen (sunnuntaina 2010-08-22). Katso!
Mammutin liikkuva penis oli liian rietas asuntomessuille. Lue!
Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta. Pääkirjoitus
. Lue!
Finland in double-dip recession. BBC NEWS 09 Jun. Lue!
Ministerit, jotka unohtivat kertoa Nova Group-vaalirahoituksesta. Konnakabinetti. Lue!
Arkisto 2005. Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50
Arkisto 2005. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan. Pääkirjoitus. Lue!
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuva



IStalous - Kaiken keskellä aina läsnä -
Maailman luetuin suomalainen IStalous -
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta
1999 -
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -

Yhteys: sanomanetti @hotmail.com

Ilmoita ilmaiseksi! -
Hae Nettisanomista!
-
Linkki jokaisen numeron etusivulle!



Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!





"Sininen hetki". Nilakka. Keitele. Pohjois-Savo. Keskiviikko 2010-08-25 klo 19:27. Pertti Manninen.

mattivanhanen.fi tänään (maanantaina 2010-08-23, seitsemäs kuva) - http://mattivanhanen.fi/
mattivanhanen.fi eilen (sunnuntaina 2010-08-22)

Lue myös!
Mammutin liikkuva penis oli liian rietas asuntomessuille. Ilta-Sanomat
Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta. Pääkirjoitus

Finland in double-dip recession.
BBC NEWS 09 Jun
Ministerit, jotka unohtivat kertoa Nova Group-vaalirahoituksesta. Konnakabinetti
Arkisto 2005. Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50
Arkisto 2005. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan. Pääkirjoitus
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuva



Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan!
 - IStalous.fi - 60 vuotias Matti Inha - Syntymäpäivähaastattelu (2009-09-19) - Shit.fi - Björn Wahlroos ei siedä kipeitä ihmisiä. (2010-08-14) Manipuloitu kuva - "Kaksi on joukosta poissa" eli Jälkilöylyt. Pääkirjoitus ja HS:n sivu - Peter Nyman: Ensimmäiset uutiset - Vesa Keskinen: Löylykisat muuttumassa yhhdistelmäkisaksi? - Nettisanomat 11 vuotta! Numero 1: 1999 -
Alkusanat 20.06.2002 Mikä meitä riivaa? Kolmannes lapsistamme ei osaa uida ollenkaan tai ei ainakaan kunnollisesti, Suomessa! ... Tahdosta se vain on kiinni. - Kuva: Kaikki 10 koossa - Kuva: Katkenneet puut - Kuvat: JJK:n katsojia - Arkistolöytö: Totuuden Torvi 1955
65 vuotta: Hiroshiman vuosipäivä 6.8. Nagasakin vuosipäivä 9.8 -
Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset: Veri

XI Forssan Kansainväliset Mykkäelokuva festivaalit 27 - 29.8.2010.
Vuoden 2010 ohjaajana on legendaarinen John Ford. Koko ohjelmisto täältä!

Martin Kettle guardian.co.uk, Thursday 19 August 2010 21.30 BST
Trapped in the Anglosphere, we've lost sight of next door
It's great the internet has engaged us in Australian elections and Alaska, but language has cut Europe from our mental maps

Saul Steinberg's 1976 New Yorker magazine cover of the world as viewed from New York City still adorns many walls in many homes in many countries. With the Manhattan streets drawn in close detail, the Hudson river in the middle distance and China on the far horizon, Steinberg's illustration brilliantly captures Big Apple narcissism. It deserves its much-imitated iconic status.

But how would a similar map of the world refracted through the mindset of London's metropolitan elite look in 2010? The City in the foreground, obviously. Perhaps Kensington eliding into the Cotswolds or the Welsh Marches in the near middle-distance. A strip of ocean with America looming large behind it. And, er, that's it.

There would be no place for Scotland or Ireland in this map. No surprise there, perhaps. More strikingly – and more surprisingly if compared with the kind of mental map that might have been drawn 20 years ago – there would be no place for continental Europe either. Not France, not Italy even. Certainly not Germany or Scandinavia. As for Russia, forget it. All out of mind. All out of sight.

It is hard to recall a time when the national, not just the London, mind was less informed about or engaged with Europe than it is today. Europe may still be this country's major export market. Millions may still take holidays there. Our football teams may still battle for the glamour of being "in Europe". In the larger sense, though, being in Europe has never impinged less.
...
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/aug/19/the-anglosphere-is-interesting-enough


-
IStalous.fi - 2009-09-19 / 2010-08-19 - Kerrankin herrat hereillä - 60-vuotias Matti Inha - Syntymäpäivähaastattelu .



Keskisuomalainen. Tänään. Lauantaina 2009-09-19.
Kerrankin herrat hereillä Isonna luettavaksi!

Lue myös Matti Inhan 50-vuotishaastattelua! (1999-09-23)

Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit!
Totisinta totta Suomessa 1993!

Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:

"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonen moottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankin Taisto Joensuu omine aseineen."

"Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa.""

"Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan."

""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""

" Tekniikan kehityskin liittyi oleellisesti tapahtumiin. Kun neuvottelut kiihtyivät elokuussa 1993, harhautusoperaatioihin kuului, että pilkkojat saivat pankkiensa ensimmäiset kännykät."

""Kaikilla oli silloin nmt:t, mutta pelkäsimme, että pahus vie, joku voi niitä kuunnella.""

Alkuperäien sivu:
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998pankkipilkkoja.htm



Lue myös Matti Inhan 50-vuotishaastattelun linkki:
(1999-09-23)

Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin!

Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa.

Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia.

Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella.

SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle.

Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen.

Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:
Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu


Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998pankkituki.htm

Keskisuomalainen. Tänään.
Lauantaina 2009-09-19. Lainaus tekstistä:

"Kerrankin herrat hereillä

EU:n esitys asuntolainojen vakuusosuuksien alentamisesta tietäisi lainojen kallistumista, Hypoteekkiyhdistyksen Matti Inha sanoo.

60-vuotias Matti Inha
...
Nykyinen tehtävä: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja 1.2-2002-.
Postipankissa 1972 alkaen: ...
...
Postipankin toimimies
... mutta uransa toiminnallisella huipulla hän lienee ollut Postipankissa 1993. Tällöin hän toimi pankin pääneuvottelijana Säästöpankki Suomen jaossa.

- Työ kesti vuoden. Se pysyi täysin salassa, koska siitä tiesivät vain pankkien pääjohtajat ja neljä pääneuvottelijaa, SYP:n Markku Pohjola, KOP:n Eino Halonen, osuuspankkien Taisto Joensuu ja minä. Pankkien johtokunnat olivat täysin ulkona.

- Pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen ei uskonut, että pankit pääsisivät sopimukseen 660 säästöpankin konttorin ostamisesta. Me sanoimme, että ilmoittakaa vain päivä, niin tulee paperi, jossa yksikään kohta ei muutu.

Presidentti Mauno Koivisto antoi niihin aikoihin Keskisuomalaiselle haastattelun, että säästöpankit joutavat nyt mennä. Sen on arveltu vauhdittaneen ratkaisua.

- Ei Koiviston pohdinta meidän työhömme vaikuttanut. Sen sijaan Säästöpankki Suomen toimitusjohtaja Paavo Prepula yritti siihen aikaan taitavana lobbarina vakuuttaa, että he pärjäävät.

Postipankin markkinaosuuden ratkaisu nosti kymmenestä viiteentoista prosenttiin. …”

Keskisuomalainen. Tänään. Lauantaina 2009-09-19. "Kerrankin herrat hereillä
Pekka Alarotu HELSINKI. Kuva: Markku Ojala.

Lainaus loppuu.

Isonna luettavaksi!


Lasse Kangas - sanomalehtimies ja tutkija 5o-vuotias
Keskisuomalainen torstaina 11.07.2002.

"Toimittaja Lasse Kangas teki tähänastisen uransa ehken vaikuttavimman henkilöhaastattelunsa heinäkuussa 1993. Lama oli Suomessa syvimmillään, ja pankkien kohtalosta käytiin kiivasta keskustelua. Jyväskylässä vietettiin valtakunnallista suojeluskuntien perustamisen 75-vuotisuhlaa, ja vierailunsa ohessa tasavallan presidentti Mauno Koivisto oli lupautunut Keskisuomalaisen haastateltavaksi.

Kankaan haastattelun otsikko puki sanoiksi Koiviston fundeeraaman pankkikriisin tulevan ratkaisun: Säästöpankkiryhmä voisi kadota.

Haastattelu oli ajassa ja ehkä se vauhditti pankkikriisikeskustelua, Kangas arvioi. Kolme kuukautta presidentin haastattelun jälkeen säästöpankkiryhmä pilkottiin muiden suomalaispankkien kesken."

Keskisuomalainen torstaina 11.07.2002.
Syntymäpäivähaastattelun alkukappaleet. Jyväskylä Keijo Lehto.

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2002/10/17/lassekangas.htm



Viikon kuva:
"Pankkikonttorin karu kohtalo"


Keski-Suomen Säästöpankki
Suomen Säästöpankki
Kansallis-Osake-Pankki
Merita
Tyhjillään monta vuotta
ja edelleen...

 

(Oliko jopa Laukaan Säästöpankki?)

IStalous torstaina marraskuun 25. päivänä 1999 pm
Laukaassa syyskuussa 1999 kuvannut Pertti Manninen.

Hiukan muuta, aivan satunnaisesti:


asus3
maanantai 2008-11-03

Lähtiessäni taas kahvilaan, katsoin kuitenkin sen verran nettiä, että silmään osui fivethirtyeight.com- niminen sivusto. Siellä oli jonkinlainen ajantasainen analyysi kaikista polleista, joita oli suoritettu Obaman ja McCainin välillä. Osama näyttää voittavan kun vaalit ovat jo huomenna, joten pianhan se selviää.

Muutenkaan ei vaaleilta ole voinut välttyä, niitä tulee tuuteista jatkuvasti. Miten muu maailma suhtautuu ehdokkaisiin? Kai aika yleisesti toivotaan Obaman voittoa. Esim. Ruotsin televisiossa näytettiin jopa sellaisetkin luvut kuin jotakin 65-5 noin suunnilleen, loput eivät ilmaisseet kantaa muistinvarainen, jonka tarkistan jos lähteen vielä löydän.

Edellinen kirjoitus loppui ehkä töksähtäen kun akku sammui ja tuli shut down, oli kuitenkin tallessa!

Jatkoa. Pankkiasiaa:

SYPin, Unitaksen ja Nordean huimaa eläkettä nauttiva pankinjohtaja Markku Pohjola yrittää pestä edellistä pankkikriisiä, unohtaen että tuella pankit pidettiin pystyssä. Tukea oli monenlaista pääomatukea. Lue kirjoitus Tukea se on takaisinmaksettukin tuki (IStalous 1999-12-09) ja Säästöpankkien pilkkomisesta tullut tuki, josta KOP ja SYP eli siis Nordea sai puolet. Kysymys on miljardeista markoista, kyllähän Pohjola sen hyvin tietää, vaikka heittäytyy tietämättömäksi.

Erittäin häpeällistä, koska hänhän oli juuri SYPin neuvottelija. Lue Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu (Matti Inha, Postipankki, IStalous 1999-09-23).

Tässä sitä tälle päivälle. Nämä kirjoitukset pitää jotenkin ujuttaa muuhun, esim. haudalla käyntiin viime lauantaina. Tänään aurinko paistaa, muutama astetta lämmintä. Olo on kuitenkin sen verran viluinen, että tokkopa uimahalliin tänään lähden, vaikka varusteet mukana ovatkin.

Edellinen kirjoitus Peurungan ravintolassa lauantaina 2008-1-01 ja tämä tänään Eskon kahvilassa maanantaina 2008-11-03 klo 11:44.
Pertti Manninen
IStalous. Pääkirjoitus ja ajankuvia.

Akun lataus vähenee noin 10 % -yksikköä parissa kymmenessä minuutissa (epätarkka havainto).

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2008/11/05/etusivu.htm#2asuskirjoitusl


Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Kuva: Pertti Manninen lauantaina 2008-09-20.
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista."
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin.
 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.
Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa.

Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa."
Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
ESS-työryhmä. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. IStalous 2008/04/24
Lue myös!

Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa.
Pääkirjoitus. IStalous 2002/05/30
Lue myös!

Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio."
Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." IStalous 2004/05/20

Lue myös!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! IStalous 2006/11/11

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2008/09/20/etusivu.html

30. toukokuuta 2002. IStalous.fi

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa


Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. IStalous.fi


Velka, vankeus vai armo?

Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy

Pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta

Eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä

Tukea se on takaisinmaksettukin tuki

Arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille

Huutokauppaa hädällä

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2002/05/30/paakirjoituspankit.htm



Paula Kelly ja aito uusi lapsi.

Andromedia uhkaa. 
Tieteiselokuva. (The Andromedia Strain, USA 1971).
Ohjannut Robert Wise. Elokuva pohjautuu Michael Chrichtonin bestselleriin, joka analysoi iskevällä kosketuksella ihmisen lapsekasta uskoa tekniikan kaikkivoipaisuuteen. TV-Maailma. Esitetään MTV3:ssa lauantaina 22.05.2004 klo 22.30. 

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.
Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. 
Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. 
Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit
.
Lue lisää!

Linkkejä.

IStalous 12.08.1999.

IStalous 18.11.1999. 

IStalous  01.04.2004.


IStalous 17.05.2001.
 

IStalous 14.10.1999.

IStalous 17.05.2001.

IStalous 28.10.1999.
 

IStalous 18.11.1999.
 

IStalous 18.11.1999.
 

IStalous 06.05.2004!

Koko ohjelman nauhoitus luettavana tekstinä liitteessä!

IStalous.fi - 2009-09-19 / 2010-08-19 - Kerrankin herrat hereillä - 60-vuotias Matti Inha - Syntymäpäivähaastattelu - Keskisuomalainen. Lauantaina 2009-09-19. Pekka Alarotu - SYP Markku Pohjola, KOP Eino Halonen, osuuspankki Taisto Joensuu, Postipankki Matti Inha - Esko Aho. Iiri Viinanen. Mauno Koivisto - Säästöpankit, Säästöpankki. Matti Inhan 50-vuotishaastattelua! Helsingin Sanomat. Martta Nieminen - Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit! Totisinta totta Suomessa 1993! IStalous - Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin! IStalous - Lasse Kangas - sanomalehtimies ja tutkija 50-vuotias. Keskisuomalainen torstaina 11.07.2002 - Viikon kuva: "Pankkikonttorin karu kohtalo" - Jatkoa. Pankkiasiaa: Markku Pohjola- Matti Inha - Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Tuija Brax. Heikki Hakaka. ESS-työryhmä - Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. 30. toukokuuta 2002. IStalous.fi. Pertti Manninen. "Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?" - TALOUSARVIO. YLE. Radio perjantaina 14.05.2004. NYT TALOUSARVIO JONKA TOIMITTAJANA ON SEPPO KONTTINEN. Pankkivankituki - Ahti Hirvonen. Bror Wahlroos. Björn Wahkroos. Esko Aho. Iiro Viinanen, Sirkka Hämäläinen. Ritva Anttonen. - Unitas Oy- Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy - Harri Holmén. MATTI EKLUND. Matti Rudanko. Seppo Lindblom. Matti Niemi. - Kuva. Velallisia kulkemassa riisuttuina pankin oven ohi. Pertti Manninen. - Alkuperäisem aineiston lisäksi lKirjoituksia ja kuvia vuonna 1999 aloittaneesta IStalous/IStalous-sivustosta, jolloin myös sivun numerointi säilyy muuttumattomana. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: sanomanetti @hotmail.com. - Sivun päiväys: Lauantai 2009-09-19. - Valmistus: Torstai 2010-08-19, nettiin 2010-08-19, linkkejä 2010-08-19.- Tämän sivun numero: IStalous.fi numero 1 - IStalous - IStalous - 12.fi - IStalous -

Pikkulasta pelastettu. LOPPU.


Lue myös!
Björn Wahlroos-story.
Nettisanomien kirjoituksia 1999-
  http://www.sanomanetti.fi/2009/08/26/etusivu.htm#sanomanetti20090818




ARKISTOLÖYTÖ!

TotuudenTorvi.fi - 1955-01-27 - Sivujen kuvat (8 kpl) - Rohkea- iskevä - paljastava - Muistelo: Minäkin olen myynyt Totuuden Torvea koulupoikana. Pertti Manninen - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: sanomanetti @hotmail.com. Index-sivu torstaina 2010-08-05. IStalous - IStalous - 12.fi - IStalous - fy.fi - infoinfo.fi - Viikkosanomat.fi

Alkuperäinen sivu:
http://viikkosanomat.fi/totuudentorvi/totuudentorvi.htm





"Suomessa kesällä 2010". Katkenneet puut on raivattu pois ajotieltä. Tolpistaan pudonneet sähkökaapelit ovat vielä puiden alla. Kuva: Keski-Suomi. Konnevesi. Tie n:o 69. Sunnuntai 2010-08-08 klo 19:10. Pertti Manninen.


Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! - Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta. Pääkirjoitus. - BBC News: Finland in double-dip recession.
"Suomessa kesällä kerran: Poikue." Kuvat torstaina 2010-06-17 Klo 08:37. Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Pertti Manninen.
 
Pääkirjoitus
Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta.

Tänään on allakan mukaan Juhannuspäivä, lauantai 2010-06-26 klo 12:38 (rannekellon mukaan) tai 11:42 (miniasuksen mukaan).

Sekaisin Matista. Esimerkiksi tällainen otsikkokin tuli mieleen, kun on jäänyt päivittämättä muutama viikko.

Joskus tulee vastaan ihana olotila, kun lehtiä lukee epäsäännöllisesti, radiota kuuntelee pääasiassa säätiedotuksia ja musiikkia tai kun tv:tä katselee vain jos sellainen sattuu olemaan lähellä, nyt vain MM-futista ja uutiset sattumanvaraisesti.

Kun sitten pääsee lehtien kimppuun ja ne ovat autuaan sekamelskassa voi syntyä tällaistakin ”kaikki riippuu kaikesta” -tekstiä.

Aluksi muistinvaraisesti tästä sekaisin Matista.

Korkein oikeus antoi tuomionsa ”Pääministerin Morsian” -kirjasta. Siinä Susan Ruusunen loukkasi Matti Vanhasen yksityisyyttä kertomalla jotakin seksiasioista. Kaikki muut jutut eivät loukanneet. Seksiasioissakin kuvailu oli varsin rajoitettua, kirjaa en ole lukenut, mutta lehtitietojen mukaan mm. Matti Vanhanen meni saunaan virka-asunnossaan ja mahdollisesti myös kodissaan, jossa ex-vaimokin oli saunonut yhdessä Matin kanssa. Uuniperunoista sai kertoa, jos samalla ei kerrottu, että välillä yhdyttiin, Ei kai tällaista kirjassa ollut. Perunoita syötiin silloin tällöin ja seksiäkin harrastettiin sitten silloin tällöin.

Oikeuden mielestä Matti Vanhasen valehtelu tapaamispaikasta oli väärin ja se katsottiin Vanhaselle vahingoksi. Nettituttavuus pääministerin taholta oli jäänyt käsittelemättä, mutta kai sentään Supo oli tarkistanut Ruususen taustat, tämä ei ole käynyt ilmi mistään.

Kaiken kaikkiaan koko oikeusjuttu oli fiasko ja on hyvä, että tällainen pikkusielu ei saa enää kiusata suomalaisia.

Nyt kiusaamisesta tuli sitten laillistettua, sen jälkeen kun Matti Vanhanen saa eron eduskunnasta, jos saa, tultuaan nimitetyksi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. Kiusaamisella tarkoitan sitä, että se mitä hän sinne lobbaa on pois köyhiltä ja kurjilta.

Nämä lobbaamiset ja niiden perustelut ovat tietenkin aika suoraviivaisia: Jos yrityksillä menee hyvin, niin työntekijöilläkin menee hyvin ja murusia riittää köyhille ja työttömille. Vaan kun ei vaan riitä. Kurjat kurjistuvat yhä edelleen ja uusia kurjia tulee nuorista lisää kun eivät saa työtä ja toimeentuloa, vaikka olisivat kouluttautuneet monta vuotta. Myös tietenkin kouluttautumattomien pitäisi saada työtä, kaikkien pitäisi, mutta ketä tämä olotila hyödyttää, kyllä kai se on hiukan yksinkertaistettuna niin, että työväki pysyy nöyrempänä, kun kurjuus uhkaa, työilmapiiri heikentyy ja sairaudet lisääntyvät. Näin on lyhyellä tähtäimellä, muttei se kansakunnan tulevaisuuden kannalta hyvä asia ole.

Matti Vanhanen valehteli jälleen kerran, kun väitti tämän toimitusjohtajan paikan tulleen mieleen aivan viime hetkellä, siis päivä tai kaksi pääministeristä erottamisen jälkeen. Erottamisesta voi puhua, koska keskusta oikeasti erotti Matti Vanhasen, vaikka se näyteltiin jonkinlaisiin henkilökohtaisiin polvileikkauksiin ym. soopaan liittyväksi. Keskusta tiesi varmasti häviävänsä vaalit, jos pääministerinä Matti Vanhanen olisi jatkanut. Se, että hän kertoo vuosien kuluttua todelliset syyt on huvittavaa. Kuka niitä muistaa, ellei nyt sitten Meri-Kukan lapsi vaadi selkoa isästään. Ei tästä julkisuudessa ole kerrottu, joten sekin on mahdollista.

 
Sekaisin Marista

Otsikko lienee varmasti Bisquitilta, Seppo Ahdilta, kuka näitä muuten keksii!

Mari Kiviniemestä voi sanoa sen, että hän on oikea poliitikko, tarpeeksi röyhkeä, vaikka näyttelee jotain naisellisuuden tuomaa pehmennystä. Sipoon pakkoliitoksessa hän oli pääjehu yhdessä Matin kanssa ja vaati sitä julkisesti ja julkeasti. Silloin eivät vielä olleet rakennusliikkeiden sotkut ja vaalirahoitukset tapetilla. Tästä pakkoliitosasiasta muuten keskustaa lähellä oleva Keskisuomalainen ja sen pimittäjä päätoimittaja, silloinen, Erkki Laatikainen ei kirjoittanut halaistua sanaa, ainakaan n iin, että sen lukija olisi lehdestä huomannut.

Natoon nyt sitten mennään, ei siinä mikään auta, kun naisverhoilu Keskustassa on saanut sijansa, ja Natoon ihastunut Mari Kiviniemi pääsee vauhtiin! Tietenkin hiukan riippuu vaalituloksesta, mutta mutta johan Mari Kiviniemi kertoi kieltää, jos muistijälki on oikea, Naton ottamisen seuraavien vaalien teemaksi. Kai Timo Soini ja Jutta Urpilainen osaavat pitää ääntä asiasta. Vain Sdp:n vaalivoitto ja lupaus, ettei Natoon mennä voi estää sinne joutumisen, ellei nyt sitä ennen tapahdu jotain kovin dramaattista: Sinkkiarkkujen dramaattinen lisääntyminen.

Sekaisin Jyrkistä

Oli ainakin kokoomuksen puoluekokous, joka hurmiossaan kertoi, että täällä Jyväskylässä valittiin oikeasti Suomen pääministeri. Mitä nyt sitten siitä, että yhdet vaalit on käytävä ensin ja odotettava sen tuloksia. Tämä Jyrki, joka vuosi sitten uhoi, että Afganistan on Suomen murhe, tai jotain sellaista, hymisteltiin jatkamaan ja suuruuden tunnossaan heti ilmoitti, ettei aio panna toimeen ja edistää puoluekokouksessa syntynyttä ”lipsahdusta” (Ilta-Sanomien pääkirjoituksen otsikko, päätoimittajana Sadeniemi), pakkoruotsin poistamisesta. Jyrki Kataisellahan on kokemusta nuoruusvuosiltaan lainkunnioittamisesta. Hän väärensi nuoriso-osaston pöytäkirjan päästäkseen edustajaksi ensimmäiseen puoluekokoukseensa. Asia on painettu villaisella ja lehtitietojen mukaan, tai jonkun blogin mukaan, häneltä on asiaa jossain julkisesti kysytty, niin stoorin mukaan hän ei enää muista sellaista tapahtuneen. Pääministeriainesta siis, vertaa Matti Vanhanen, jolla oli kovin huono muisti.

Muistaakohan Vanhanen edes sen, että on ollut ajamassa poliitikkona Suomi-Soffan Kakkoselle, tai jotenkin nimi oli suunnilleen näin, vuorineuvoksen arvonimeä. Tämän vain kysyn sen takia kun, Perheyritysten liiton jäsenyritys on tämä Suomi-Soffa. Oikeasti Petra Thoren patistettiin ulos liiton toimitusjohtajuudesta ja paikka varattiin Vanhaselle Kakkosen toimesta, näinhän hyvä veli verkosto toimii. Nyt Vanhanen voi sitten oikeasti toimenkuvansa mukaan ajaa Kakkoselle arvonimeä. Liitossa ei ole edes riesana Etukenon Kari Ojala, vaikka Vanhanen olikin saanut meriittiä, toisenlaista, törmätessään tähän perheyrittäjään.

 
 
Sekaisin Jyrkistä jatkuu.

Pakkoruotsiasiassa vedotaan jo perustuslakiin. Minkälaisina hölmöinä Jyrki Katainen ja Kimmo Sasi kansalaisia pitävät ja minkälaisena lammaslaumana nämä herrat pitävät esimiehiään, kokoomusväkeä, kun ryhtyvät puhumaa perustuslaista ja pakkoruotsista samaan aikaan.

Suomi on kaksikielinen, ellei kolmekielinen maa. Perustuslain mukaan kieliä ovat suomi, ruotsi ja saame. Saamenkieliset uutiset jäivät Suomessa kesälomalle: ”Toivotamme suomalaisille katsojillemme hyvää kesää!” Näin kevään viimeisessä uutislähetyksessä, jossa kerrottiin Norjan ja Ruotsin lähetysajat kesälle. Saamenkieliset uutiset on muuten ainoa Ylen uutislähetys, jolla ei ole vakinaista katseluaikaa, tulee milloin sattuu FST5-kanavalta. Ylellä on 4 kanavaa. Oli viisi, joista se luovutti yhden SanomaWSOY:lle (Jimin tai Livin). Nelosen myöhäisuutiset on myös ajankohdaton, tulee milloin tulee, jos tulee ollenkaan. Oikein pitkään jatkuva ohjelma poistaa koko lähetyksen ja tuo säästöä, rahallista, Sanomakonsernille. Imagosta ei kannata puhua: Uutislähetykset ovat pakollista pakkopullaa, joista ei kehdata tai saa kokonaan luopua lupaehtojen määräysten mukaan. SuomiTV näyttää muuten uutisia, ainakin arkisin kiinteään aikaan: kuudelta, seitsemältä ja kahdeksalta.

Tästä pakkoruotsista vielä. Kaksikielisyys edellyttää tietenkin vain sen, että kansalaisia on palveltava valtionhallinnossa heidän äidinkielellään. Kunnissa vain silloin, jos kunta on kaksikielinen, näin olen asian ymmärtänyt. Tavoitteen saavuttamiseksi on siis edellytettävä virkahenkilöiltä kielitaitoa, ei tietenkään heiltäkään kaikilta, että tavoite saavutetaan.

Nykyinen pakkoruotsi on surkea koulutustavoite, jota muuten kokoomuksen opetusministeri Henna Virkkunen kannattaa. Koululaisille tulisi olla yksi kieli pakollinen ja sitä olisi opetettava joka koulupäivä kaikki vuodet. Silloin voisi jotakin kivaa tulostakin syntyä. Opittaisiin puhumaan kieltä ja pystyttäisiin kommunikoimaan sillä opitulla kielellä. Kahden vieraan kielen opettaminen on osalle oppilaista, vaikka joka viidennelle, tutkimustuloksia on, liikaa, mitä niitä poikia siellä koulussa kiusataan, koko koulunkäyntihän siinä saa masennuksen. Toinen aine joka pitäisi olla joka päivä on liikunta. ja jokainen koululainen olisi opetettava uimaan koulussa. Valtion on huolehdittava siitä, että kunnille varattaisiin tähän resurssit, matkarahat ja opettajat.

Tässä näille Matille, joka ei asiasta huolehtinut, ja Marille ja Jyrkille ohjeita. Te voisitte asialle jotain tehdä, jos teissä olisi hitusenkin selkärankaa. Siis pakkoruotsi pois ja liikunta sekä uimataito pakolliseksi! Pistäkää se opetusministeri Henna Virkkunen järjestykseen.

 
 
Sekaisin Annesta.

Tämä asehullu ministeri, sisäministeri Anne Holmlund, on saatava myös järjestykseen! Hän ei aio esittää puoliautomaattiaseiden täyskieltoa vaan löpisee jotain muuta ja jää odottamaan seuraavaa verilöylyä. Ehdotuksen tehneen, täyskieltoehdotuksen tehneen, työryhmän puheenjohtajaa Pekka Sauria haastateltiin muuten SuomiTV:n uudessa uutisstudiossa Lasipalatsin, Kino Rexin kattoterassilla, jonne eduskuntatalo hyvin näkyy. Sauri oli katkera ministeri Holmlundille, kun tämä torppaa puoliautomaattiaseiden täyskiellon, Hän kuvaili sitä, että tavallisella käsiaseella ei saa eikä ehdi tehdä niin pahaa jälkeä kuin Jokelassa ja Kauhajoella ja miksei Leppävaarassakin syntyi.

Tämän kirjoittaja on sitä mieltä, että siviileiltä pitäisi kieltää kaikki käsiaseet. Metsästysaseistakaan en ole kovin innostunut, mutta jos nyt ensin kuitenkin nämä browningit ym:t.

Tähän stoori vuosikymmenten takaa. Olin matkalla Kirkkonummelta Helsinkiin sähköjunalla ehkä noin viisi-kuusi -vuotiaan Lassen kanssa. Heilurioven yläpuolella oli erilaisia kieltoja (symboleja) EI SAA TUPAKOIDA, tupakan yli oli piirretty rasti. Oli jotain muutakin, oliko viinapullo, en muista, oliko matkalippu, en muista, mutta heiluriovessa oli sitten noin 20×20 mainos Jerry Cottonista, jossa hän oli kasvoineen ja pistooli ylöspäin kallellaan, puhalsiko siinä pois ruudinsavua. Katseltuaan kieltomerkkejä tämä poikanen ykskantaan totesi kommentoidessaan Jerry Cottonin kuvaa: ”SAA AMPUA!”

Nyt päivä on muuttunut aurinkoiseksi. Täytyy haistella. Tämä stoori syntyi sen takia, kun paniikinomaisesti toisessa koneessa siirsin alkuvuoden kuvia varmistuskovalevylle ja alkuilmoituksen mukaan siirron kesto olisi 2 tuntia.

Tämä miniasus on siis nyt taas käytössä pitkästä aikaa ja tietotekniikkaa on koko ajan kanssamme.

Lopetan tähän. Kello on nyt 13:09 (asus) lauantaina 2010-06-26.

IStalous. Pääkirjoitus. Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta.

Pertti Manninen
"Suomessa kesällä kerran: Poikue." Kuvat torstaina 2010-06-17 Klo 08:37. Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Pertti Manninen.

 

BBC NEWS 09 Jun
Finland in double-dip recession.


Caj Bremer - humanisti ja tarinankertoja & Rasmus - utelias Kissa.

Caj Bremer - humanisti ja tarinankertoja & Rasmus - utelias Kissa. Sunnuntai 2010-04-11 klo 08:14. Helsingin Sanomat. Kuva: Pertti Manninen.

Valokuvaaja
Caj Bremer
19.2.-16.5.2010
Valokuvaaja Caj Bremerin retrospektiivinen näyttely esittelee hänen tuotantoaan 1950-luvulta lähtien.
Ateneum
Kaivokatu 2, 00100 HELSINKI
Aukioloajat: ti, pe 10–18
ke, to 10–20 la, su 11–17
Pääsymaksut:
Normaali pääsymaksu 9 €
Alennettu pääsymaksu 7 €
Alle 18-vuotiaat maksutta.
Onerva - Kaupungin naiset 25.03.- 29.08.2010
Näyttely luo elämyksellisen näkökulman 1910-luvun helsingittären kulturelliin elämään kirjailija ja kriitikko L. Onervan silmin.

Kuvat: Caj Bremer. Viikkosanomat 1957: Lähtö - Työttömät - Satuja saamarin ruotsiksi - Salpausselkä - Vastavirtaan - Puijo ja presidentti



Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä:
Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, IStalous, oikeinkuulemisvarauksin.

 
Arkisto 2005
http://www.sanomanetti.fi/2005/10/18/etusivu.htm

Pääkirjoitus. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan.

Lauantaina15.10.2005. Pertti Manninen. IStalous. Pääkirjoitus. P.S. Asiasta tulossa tarkempaa selostusta: Varallisuusveron poisto. Tulossa!

Myös! Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna. 
Myös! Miksi Helsingin Sanomat valitsi juuri tämän ajankohdan Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille? 
Myös! Helsingin Sanomat ryhtyi tehtävänsä mukaisesti kertomaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu.
Myös! Pääkirjoitus. Espoosta Helsingin kautta Bagdadiin.

Arkisto 2005
http://www.sanomanetti.fi/2005/10/18/etusivu.htm



"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 




Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen



IStalous - N:o 1202 - Kuva. Joutsenperhe.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: sanomanetti @hotmail.com - Sivu 2010-09-22 ja 2010-09-24, nettiin 2010-09-24, linkkejä 2010-09-24, asiasanoja: kurkiaura, Matti Vanhanen
Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - IStalous  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - Lakisanomat - Asianajotoimi -

IStalous.fi - 2010/09/22 P3 - Kuva. Joutsenperhe. - Matti Vanhanen – suuruudenhullu. - Vanhasen ajattelun tasosta satunnainen näyte: ”Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa – Matti Vanhanen. - Ilta-Sanomat. 2006-09-25: Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla. - Al-Ahram newspaper defends doctored photo of Hosni Mubarak. Guardian. - Vaalirahakohu. Matti Vanhanen. Oikeuskanslerin päätös. Iltalehti ja Iltasanomat. Kuva sivusta. Juridisissa kysymyksissö käy usein näin. Kuva. - Paskamainen naapuri - Juha Nieminen - perheneuvoja - Kasvun Aika Oy - Kirkkonummi Kauhala - Pertti Manninen - 1. naapuri - Ympäristörikos - veropetos - verovilppi - Shit.fi - Arkisto: KUOLEMA NYKISSÄ 11.09.01. - Kuva: "Toinen 11.09". Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä. - Suomi hinkuu rosvorannikolle. Helsingin Sanomat. - Kuvia. Keihäs. Continental Cup. IAAF / VTB Bank CONTINENTAL CUP - Split 2010 - JAVELIN THROW MEN - iaaf.org - 1. EUROPE Andreas THORKILDSEN 89.26 CR - 2. AFRICA Gerhardus PIENAAR 83.17 SB - Tony Blair: ”Hitto Vanhanen, hanki elämä! Tapata nyt aluksi muutama sata nuorta miestä!” Talvitie kiistää suhteen Vanhaseen - Vanhanen kiistää salasuhteen - ILTALEHTI.fi - ILTA-SANOMAT - Tony Blair: I didn't see Iraq nightmare coming. A Journey, Nicholas Watt, chief political correspondent guardian.co.uk, Tuesday 31 August 2010 - Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui - "Hän sen paljasti" - Risokon tuomio. ILTALEHTI.fi Maanantai 2010-08-30 - "Sininen hetki". Nilakka. - Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä. Muunneltu kuva - sanomapark - sanomapark-fi.- mattivanhanen.fi tänään (maanantaina 2010-08-23, seitsemäs kuva) - Kuva. Suomessa kesällä 2010. Katkenneet puut on raivattu pois ajotieltä. -Kuvat. "Joutsenpari." - Kuvat. "Poikue." Pääkirjoitus: Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta. Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Anne Holmlund, Kimmo Sasi -  IStalous keskiviikko 22.09.2010 - etusivu - kuva - kuvat - pertti manninen - sanomanetti - IStalous - 12.fi - Lakisanomat - Shit - IStalous - N:o 1202. - Asiasanoja: joutsenperhe, Matti Vanhanen



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.

Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!

"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".

Sanomanetti torstaina 20. toukokuuta 2004.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.


Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.  Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.  Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit.

Sivun alkuun!

IStalous lauantai 2009-11-14 - Numero 1071

Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin. Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan.   
Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  
+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (marraskuun 2009 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi

www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info

 

Sivun alkuun!

 

 


Nettisanomat-sivuston ja Sanomanetti-sivuston osasivustona sivunumeroineen logot muuttaen nettiin maanantaina 2011-01-10. msr 2011-08-08

2013-03-20: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm