Keskiviikko

2010-09-22


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat
N:o 1200
Hae!   

Palkittu valokuvalehti Photo Raw
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Matti Vanhanen – suuruudenhullu. Lue! - Vanhasen ajattelun tasosta satunnainen näyte: ”Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa – Matti Vanhanen. Lue! - Ilta-Sanomat. 2006-09-25: Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla. Lue!


Kuva. Kurkiaura: "Lattialautojen naputtelun ohessa järveltä kuuluu ääniä, jotka eivät ole lokkien tai joutsenten. Työ on keskeytettävä ja temmattava valmiina ollut kamera mukaan ja juostava rantaan katsomaan. Sieltä ne tulivat, 50 kurkea, järven selän yli lentäen lounaaseen muodostaessaan juuri yläpuolellani auraansa uuteen uskoon ja häipyen sitten puiden latvojen taa." Nilakka. Keitele. Pohjois-Savo. Suomi. Keskiviikko 2010-09-22 klo 14:13. Pertti Manninen. Kuvat tänään: Päivällä: Kurkiaura ja Kurkiaura muodostuu. Illalla: Joutsenperhe ja Joutsenjärvi.

Viikkosanomat.fi
Syyskuu 22nd, 2010

Matti Vanhanen – suuruudenhullu.

Matti Vanhanen halusikin kesällä 2009 Metsäteollisuuden keskusliiton toimitusjohtajaksi Anne Brunilan jälkeen. Ei tullut valituksi. Kai miehessä pitää sentään jotain ytyä olla tällaiseen työhön valittaessa. Ei sentään metsäteollisuus niin taukki ollut että olisi valinnut nollan johtoonsa. Suuruudenhulluutta Vanhasella riitti esittäessään vakaavasti itseään. Kakkosen Suomi-Soffa ja muut ovat omiaan ottamaan tämän töpeksijän hoiviinsa, ehtihän Vanhanen jo pääministerinä ollessaan ehdottaa vuorineuvoksen arvoakin tälle Kakkoselle. Vaalirahakompensaatiota?

Huvittavaa on, että Vanhanen jäi kiinni tästä jääviysasiasta, eikä varsinaisista vaalirahakähminnöistä. Ei Al Caponekaan jäänyt kiinni mistään varsinaisista rikoksista, vaan jostain verosotkusta, tosin rikos sekin oli.


Kuva: "Matti, Merikukka ja keskusta". Ilta-Sanomat tiistai 2008-05-27. Vaalirahoitus. Meri-Kukka Forsius vahvistaa IS:lle: Keskustasta oli suosiiteltu minua."
http://www.sanomanetti.fi/2008/05/27/etusivu.htm

Sivu Viikkosanomiin keskiviikkona 2010-09-22 klo 23:54 Pertti Manninen
http://viikkosanomat.fi/2010/09/22/matti-vanhanen-suuruudenhullu/

Lue myös! Vihreät seksillä hallitukseen? Ilta-Sanomien erotettu päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä oli sittenkin oikeassa, kun hän aikoinaan ennen Susan-kohua, ehkä Kaarina-kohun aikaan väitti, että pääministerin, Matti Vanhasen, käytöksellä, on merkitystä yhteiskunnalliselta kannalta, miten tämä seksiseuraansa hakee.
http://www.sanomanetti.fi/2007/03/26/etusivu.html#vihreat





Kuva: "NATOn päämajasta, herra pääministeri". Kuva: Yle. Tiistai 2008-05-27 klo 19:41.
Lue myös! "Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla." Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. 2004/10/07
http://www.sanomanetti.fi/2004/10/07/
paakirjoitusturvallisuutta.htm

Viikkosanomat.fi
Syyskuu 22nd, 2010

Vanhasen ajattelun tasosta satunnainen näyte:

”Pääkirjoitus. Suomi 2006.
Mulkkumaista politiikkaa – Matti Vanhanen.

Sivarien palvelusaika on 13 kuukautta, kalenterivuoden ja opiskeluvuoden pituus on 12 kuukautta. Aina silloin tällöin vuodesta toiseen joku työministeri, tällä kertaa Tarja Filatov, esittää että, palvelusaikaa pitäisi lyhentää ainakin 12 kuukauteen ja siitäkin lyhyemmäksi.

Mutta nämä Arkadianmäen sadistit ja mulkut, keillä semmoinen on, ja keillä ei ole sitä halajavat, jaksavat höpöttää jostakin todellisen palvelusajan pituudesta ja tyrmäävät ehdotuksen. Oletteko te niin saatanan mulkkuja, etteikö päähänne mahdu, että tämä yhden kuukauden seuraavasta vuodesta häipyminen vaikeuttaa kohtuuttomasti niiden nuorten miesten elämää, jotka sivarivalinnan ovat tehneet.

Viimeksi pääministeri Matti Vanhanen piti julkisesti kiinni tästä löpertäen jotain, etteivät sivarit saa päästä helpommalla kuin varusmiespalvelusta suorittavat. Siinäpä se. Hänellähän olisi mahdollisuus tehdä jotakin asian hyväksi, onhan hän pääministeri, ei kyllä Jumalan armosta. Eihän pääministerin tarvitse aina näyttää henkistä astettaan ja mulkkumaisuuttaan.

Lue myös! ”Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla.” http://www.sanomanetti.fi/2006/09/28/etusivu.html#vanhanen

http://www.sanomanetti.fi/2006/09/28/etusivu.htm
l#mulkkumaista

Pääkirjoitus. Suomi 2006.

Elämme outoja aikoja.
Vittumaisuus ja mulkkumaisuus kukoistavat. Köyhiä kyykytetään konkreettisesti ja rikkaita heidän huomaamattaan. Solidaarisuudesta ei kannata puhua.


Pääkirjoitukset. Torstaina 2006-09-28. Helsinkisanomat. Pertti Manninen.
Suuri maaryöstö. Sipoo.

Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!


Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/28/etusivu.html
#listahelsingin

Viikkosanomat.fi
Syyskuu 22nd, 2010



Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Maanantai 2006-09-25.
Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla.
Timo J. Anttila.

“Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) haluaa kytkeä siviilipalvelusmiesten palvelusajan lyhentämisen asepalveluksen vaativuuteen.
- Siviilipalvelu ei voi vaihtoehtona olla helpompi vaativuudeltaan. Vaativuus pitää olla suhteessa varusmiestenpalvelukseen, kommentoi Vanhanen Ylen radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla.

Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala ehdotti siviilipalveluksen keston lyhennettäväkasi 12 kuukauteen, jonka verran kestää myös pisin asepalvelus.
IS vertaili viikonlopun lehdessä intin ja siviilipalveluksen todellista kestoa. Kun todelliset tunnit lasketaan, varusmies palvelee nykyisin keskimäärin 300 tuntia siviilipalvelusmiestä pidempään.

Pääministeri Vanhaselta kysyttiin myös kantaa Markkinointi&Mainonta -lehden väitteisiin, että keskustan painostus olisi Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän eron taustalla.
Vanhanen, Kehäsanomien päätoimittaja vuosimallia 1988-91, piti väitteitä poliitikon yrityksestä painostaa mediaa “äärimmäisen kiusallisena”.

Vanhanen vaatikin Markkinointi&Mainonta -lehteä selvittämään “väitteeseen liittyvän sopan”.
- He ovat tällaisen väitteen tai vihjeen esittäneet, mikä on meidän demokratiassamme äärimmäisen kiusallinen sekä hyvin itsenäiselle lehtiyhtiölle että tietysti myös politiikoille.
- Meillä on se periaate, että meillä on itsenäinen riippumaton lehdistö, korosti Vanhanen.”

Kuvateksti: Matti Vanhanen vaati Markkinointi&Mainonta -lehteä selvittämään väitteet, joiden mukaan keskusta olisi painostanut Sanoma Osakeyhtiötä.
Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Maanantai 2006-09-25.

http://www.sanomanetti.fi/2006/09/28/etusivu.html#vanhanen


MARTTI VALKONEN Journalismin salat I: SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA
http://www.sanomanetti.fi/2005/02/22/valkonensananvapaus.htm


Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin. Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan.   
Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  
+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (syyskuun 2010 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi    www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info



Helsinkisanomat perjantaina 2010-09-17. N:o 1199.


News World news Egypt
Al-Ahram newspaper defends doctored photo of Hosni Mubarak
Altered image in state-run paper shows Egyptian president in lead role at Middle East peace talks

Associated Press in Cairo guardian.co.uk, Friday 17 September 2010 18.49 BST

Egypt's oldest newspaper today defended its decision to publish a doctored photograph that appeared to put president Hosni Mubarak at the forefront of key figures at the Middle East peace talks in Washington.

The original photo showed US president Barack Obama walking in the lead on a red carpet, with Israel's prime minister Binyamin Netanyahu, the Palestinian president Mahmoud Abbas, Mubarak and Jordan's King Abdullah II slightly behind.

But the state-run Al-Ahram newspaper altered the image in its Tuesday edition to show Mubarak in the lead, with Obama slightly behind him to his right, then placed it over a broadsheet article titled "the Road to Sharm El Sheikh", referring to the Egyptian Red Sea resort that hosted the second round of negotiations....

http://www.guardian.co.uk/world/2010/sep/17/al-ahram-newspaper-doctored-photo-hosni-mubarak

1, Al-Ahram's doctored image of Egyptian president Hosni Mubarak and other leaders at the Middle East peace talks in Washington. Photograph: Al-Ahram
2. The original photograph of the five leaders. Photograph: Alex Wong/Getty Images
 



Torstai

2010-09-16


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat
N:o 1198
Hae!   

Palkittu valokuvalehti Photo Raw
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!


iltalehfi.fi torstaina 2010-09-16
iltasanomat.fi torstaina 2010-09-16


Arkisto 2008. "... lahjusrikoksen tutkinta voisi varmaankin käynnistyä ja pian tasavallan pääministeri olisi valtakunnan oikeudessa!
Näinhän sen kuuluisi mennä, jos on niin tyhmä ministeri, että ottaa lahjuksia ja jää niistä kiinni!
http://www.sanomanetti.fi/2008/05/16/etusivu.htm

Arkisto 2007. Helsinkisanomat.com torstaina 2007-05-28

2007. Matti Vanhanen, päämimisteri
"Juridisissa kysymyksissä käy usein näin."


Kuva. "I juridiska frågor sker det ofta sä här."
Sipoo-Sibbo. Vanhanen tyrmäsi Liljeströmin 8-4. Ottelusta jätetään protesti ja lopullinen tulos ratkeaa protestin tultua käsitellyksi. "Matti Vanhanen, statsminister, c. Christel Liljeström, orförande kommunstyrelsen i Sibbo".
Sipoon ryöstö. Helsinkisanomat torstaina 2007-05-28
http://www.sanomanetti.fi/2007/06/28/
etusivu.htm


Treatment of the Roma: the shame of a continent
It would be a bitter irony if Europeans cannot reconcile their cherished right to free movement with the Roma community

Editorial The Guardian, Thursday 16 September 2010

Rarely has a leak done more valuable work. A memo from France's interior ministry this week confirmed that President Nicolas Sarkozy's war on Traveller camps had an explicit racial dimension, with Roma people being deliberately targeted. By doing so, it has jolted the European commission out of indulging the Sarkozy stunt, and into a full-throated attack on Paris. It has stirred overdue introspection in France about how minorities are treated, even while its politicians stampede to use the law to persecute those few Muslim women who wear a face veil. And it has highlighted how Europe's largest minority, the 10 million-plus Roma people, suffer right across the continent's boundaries.

For France is not alone. The systematic discrimination against Roma in eastern Europe – where Gypsy children have often been routinely packed off to schools for the "mentally deficient" – is an acknowledged if underreported reality. But with the EU's eastward expansion and the migration that followed, eastern attitudes have been spreading west. While the Danes have been seeking to expel some Roma, Swedish police have been caught illegally forcing others out of the country. As Germany has repatriated Gypsy children to Kosovo, the Belgians have driven a camp out of Flanders and the Italians have used the presence of Roma as reason to declare a state of emergency.
...
Diversity has undermined French hopes that ethnic differences can somehow be washed away through a process of assimilation. There was always an imperialist undertone to that stance, but it is simply not tenable in a frequent-flyer world where some immigrants do not stay long enough to put down roots. But the Roma – who are discriminated against in the south-eastern European "home" that angry westerners demand they return to – will also continue to represent a wider problem right across a continent for as long as that continents continues to treat them so badly. It would be a bitter irony if Europeans as a whole cannot find a way to reconcile their cherished right to free movement with a community of their fellow citizens whose one great sin is a tendency to move freely.

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/sep/16/treatment-roma-shame-continent-editorial


Valtioneuvoston oikeuskansleri 16.09.2010 Dnrot OKV/1280/1/2009 ja OKV/1362/1/2009
ASIA Entisen pääministerin Matti Vanhasen osallistuminen Raha- automaattiyhdistyksen tuoton jakamiseen Nuorisosäätiölle.



 



Lauantai

2010-09-11

Arkisto 2001.
Janne Virkkunen
Helsingin Sanomat
"Terroristien järjetön teko panee jälleen kerran ajattelemaan ihmisen pahuutta."
2001/09/13/
virkkunen


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat
N:o 1196
Hae!   


Arkisto. Kuva. "Toinen 11.09". Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä.

Kuvateksti: Chilen presidentti Salvador Allende (vas.) oli valmis puolustamaan ihanteitaan vaikka aseen kanssa. Viimeisin miehestä otettu valokuva hetkeä ennen lopullista tappiota. 2003/09/11/allende


URHEILUVIIKKO



MIDNIGHT SUN RESTAURANT PATONG KATA MENU


Palkitun valokuvalehden Photo Raw'n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat. Eyes Wide Open.

Tilaa nyt ja inspiroidu!
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Arkisto: KUOLEMA NYKISSÄ 11.09.01.
Henkilökohtaisia tunnelmia ja lehdistä luettua suruaamuna.

Dramaattiset suorassa tv-lähetykseesä välitetyt kuvat hirmuisesta terroriteosta ovat mitä parhainta uutisaineistoa. Itselläni oli tilaisuus seurata tätä spektaakkelia CNCB-kanavalta. Kaiken tulen ja romahduksen keskeltä välittyi muutama inhimillinen välähdys. Pakenevat pelastuneet, haastateltavien suru ja kahden pelastustoimissa olleen yltä päältä pölyssä olleen sortuneen rakennuksen alta pelastuneen palomiehen syleily. Tuhansissa perheissä vallitsee suunnaton suru. Presidentti George W. Bushin puhekin oli aika välinpitämättömän tuntuinen tässä surussa. Ehkä yhdysvaltalaiseen kulttuuriin kuuluu, että kosto ja rangaistus nousi tärkeämmäksi kuin ottaa osaa omaisten suruun. Pertti Manninen, Helsinkisanomat.com keskiviikkona 12. syyskuuta 2001. 2001/09/13/etusivu

Business Nokia Nokia replaces Kallasvuo with Microsoft's Elop
Nokia ousts chief executive and brings in Microsoft business head Stephen Elop as mobile phone maker struggles to compete with Apple iPhone and Google Android handsets
Graeme Wearden guardian.co.uk, Friday 10 September 2010 08.58 BST Stephen Elop, president of Microsoft's business division, has been named as Nokia's new chief executive. Photograph: EPA

Nokia has fired its embattled chief executive, Olli-Pekka Kallasvuo, and turned to a senior Microsoft executive in an attempt to restore its fortunes. The mobile phone maker announced this morning that Kallasvuo will leave the company on 20 September. He will be replaced by Stephen Elop, who until last night was the head of Microsoft's business division. Shares in Nokia jumped by 5.8% in early trading after the news was announced.

Kallasvuo has been under mounting pressure for months over Nokia's failure to compete better with Apple's iPhone and the slew of new handsets running Google's Android operating system. Nokia's board said it had appointed Elop in an effort to "complete the transformation" of the company.
"The time is right to accelerate the company's renewal; to bring in new executive leadership with different skills and strengths in order to drive company success. The Nokia Board believes that Stephen has the right industry experience and leadership skills to realise the full potential of Nokia," it said this morning. ...

http://www.guardian.co.uk/business/2010/sep/10/nokia-replaces-kallasvuo-microsoft-stephen-elop
 




Sunnuntai

2010-09-05

Arkisto 2004
"Diplomaattien kiristysoperaatio on
Pentagonin salainen operaatio nimeltään 'Uhkaava Taivaanranta'. Lue!


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat
N:o 1194
Hae!   
Suomi hinkuu rosvorannikolle. Helsingin Sanomat. Sunnuntai 2010-09-05. Myös HS.fi:n maksullisessa arkistossa:


"Suomi päättää 14 syyskuuta miinalaiva Pohjanmaan lähettämisestä Somalian rannikolle. Suomen osallistumisesta operaatio Atalantaan käsitellään silloin presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa (utva)." HS

Sun
nun
tai
 

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Arkisto 2008. Ulkoministeri Alexander Stubb ei osallistunut EU:n ulkoministerikokoukseen jossa käsiteltiin Gazan hätää ja Israelin hyökkäystä. "... tätä ei voi hyväksyä varsinkaan kun Stubb ja pääministeri Matti Vanhanen ovat intoilleet siinä että Suomen tulisi olla päättämässä ytimessä kaikissa pöydissä.
Presidentti Martti Ahtisaaren matkimista, perusteluinaan hänen Suomen Natoon ja siis ydinasevaltioksi liittyminen Naton puolustusstrategian mukaisesti. Stubb ja Vanhanen vaikenevat tästä ydinaseisiin mukaan joutumisesta, halutaan mieluummin olla mukana tavallisissa Nato-operaatiossa, esim. merirosvoja Somalian vesillä jahtaamassa.
http://www.sanomanetti.fi/2008/12/31/etusivu.html





Lauantai

2010-09-04

Arkisto 2006
Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilais-diplomaattien karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa ... Lue!


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat
N:o 1193
Hae!   

Tony Blair pelted with eggs and shoes at book signing

Former prime minister attacked by anti-war protesters in Dublin as he promotes memoirs

guardian.co.uk, Saturday 4 September 2010 17.04 BST


http://www.guardian.co.uk/
politics/ 2010/sep/04/tony-blair-attacked- memoirs-signing

Lau
an
tai
  

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Tony Blair: ”Hitto Vanhanen, hanki elämä! Tapata nyt aluksi muutama sata nuorta miestä!”
Britannian ex-pääministeri Tony Blair paljastaa tuoreessa kirjassaan (A Journey: My Political Life) ajatuksiaan Suomen ex-pääministeri Matti Vanhasesta.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2010-09-03 klo 12:52
http://viikkosanomat.fi/2010/09/03/tony-blair-hitto-vanhanen-hanki-elama-tapata-nyt-aluksi-muutama-sata-nuorta-miesta/
Lue myös! Tony Blair: I didn't see Iraq nightmare coming. Lue!




Perjantai

2010-09-03

Arkisto 2006

Joie - Zidane


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat
N:o 1192
Hae!   

ESIMIES
TENTTASI VANHASTA

Ex-pääministeri kiistää suhteen ILTA-SANOMAT

TAAS
SUHDE
KOHU

Vanhanen kiistää työpaikkaromanssin ILTALEHTI


Kuva:Pertti Manninen. Perjantai 2010-09-03 klo 18:26

Per
jan
tai
  

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

HS.fi eilen: "Matti Vanhasen tuleva alainen kiistää väitetyn suhteen".
Helsingin Sanomat tänään: "Vanhanen on taas juorujen kohteena.

" 7 PÄIVÄÄ LEHTI kirjoittaa, että Perheyritysten liiton toimitusjohtajana aloittava ex-pääministeri Matti Vanhanen ja liiton viestintäpäällikkö Eveliina Talvitie seurustelevat. Molemmat kiistivät torstaina väitteen. Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtajalle Anne Bernerille juoru tuli torstaina aamupäivällä yllätyksenä." ... HS


Tony Blair: I didn't see Iraq nightmare coming. Lue! - Iraq withdrawal: Amid heat and broken promises, only the ice man cometh. Lue! - Barack Obama ends the war in Iraq. 'Now it's time to turn the page'. Lue! - 2003- 2005. Lue! - 2009. Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue! - Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui. Lue! - Sosiaaliministeri Paula Risikko ohjaa keskustelua väärille raiteille! Lue! - Helsinkisanomat. 2 kirjoitusta. Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle.Lue! - Onko meillä syytä olla huolissamme? Lue! - Mari Kiviniemi ja Arto Merisalo Lempäälässä. Lue! - 2008. Kähmintäskandaali. Seksuaalista häirintää. Lue!

"La voix humaine"

Den mänskliga rösten
Inhimillisyyden ääni


Karis Brankis Karjaa 6.9.2010 kl.18.30


Ekenäs, Kulturhuset Karelia-talo
Tammisaari 15.9. 2010 kl. 19.00

Sopran Eva Comét
piano Tuula Hällström
regi Tony Wuorinen

Lue lisää:
sopraano Eva Comét|facebook


Jos jutussa on perää niin voiko ex-pääministeri Matti Vanhanen enää tyhmemmin aloittaa uutta uraansa Perheyritysten liitossa?
Helsinkisanomat. Päälause. Pertti Manninen.
Torstai 2010-09-02 klo 13:36.
Seiska seisoo suhdekohun takana:
Olemme nähneet heidät yhdessä.


http://www.iltalehti.fi
/uutiset/
2010090212283687
_uu.shtml


Iltalehti. Torstaina 2010-09-03 klo 13:30.

Aikaisempi otsikko oli reilua tuntia aikaisemmin klo 11:51.


ROCKIN KORKEAT KOROT 10v.
PROUDLY PRESENTS;


www.rockinkorkeatkorot.com

TAVASTIA to. 23. 9. 2010 klo 20.00
Urho Kekkosenkatu 4 - 6, 00100 Helsinki
LIPUT 17e , ennakko Tiketti
(ovelta 18 e)




Middle East peace talks - live
Follow all the diplomatic activity as Israel and Palestine hold Middle East peace talks in Washington DC - live
http://www.guardian.co.uk/world/richard-adams-blog/2010/sep/02/middle-east-peace-talks-washington-israel-palestine

http://www.guardian.co.uk/world


2008

Helsinkisanomat N:o 744. Maanantai 2008-02-18

Iltapäivälehtien valinta tänään: "Huoripukki ja murhamies".

Iltalehti: "Suhdetta puidaan ulkomailla VANHASTA PILKATAAN"

Ilta-Sanomat: "Halonen ei armahtanut HEINOJEN MURHAAJAA"

Kuva: Keskisuomalaisen maaseutupaikkakunnan LIDL-ovella maanantaina 2008-02-18 kuuden kieppeissä. Pertti Manninen.

Lehtien etusivut:

Iltalehti: "Tappio oikeudessa olisi kohtalokas MAINE MENEE

Ilta-Sanomat: "Halonen ei armahtanut HEINOJEN MURHAAJAA"

Pääministeri (Finnish PM)

http://www.sanomanetti.fi/2008/02/18/etusivu.htm


2010


Kuva: Pertti Manninen. Perjantai 2010-05-07 klo 13:05 jossakin Suomessa.

Perjantai
2010-05-07
.

Kuva:
Suomalainen todellisuus jommasta kummasta ilta-lehdestä.


Pääministeri Matti Vanhanen ja taiteilija Kata Louhi (?), entinen Kärkkäinen.

Klo 13:05



Midnight Sun Restaurant
Patong Kata
Sauna - Kabinetti - Majatalo - Huoneistot - Talo - Huvila - Mopot - Auto - Vene - Kalastus - Flying Finn

www.thailand.fi


www.phuket.fi


www.patong.fi


www.flyingfinn.info

Arkisto 1999 Kata Kärkkäinen: "En itsekään tiennyt kuka olin"
"Olen pikkuhiljaa alkanut päästä irti julkisuusnarkomaniastani. Se oli addiktio, en hahmottanut itseäni tai kokenut olevani edes olevani olemassa, jos en nähnyt itseäni lehdissä. Vaihdoin kuin kameleontti rooleja: Punainen tukka, sininen tukka, vamppi, punkkari. Se oli roolipeliä julkisuuden kanssa: Yhdessä mielentilassa sanoin yhtä, toisessa toista, kunnes en enää tunnistanut jutuista itseäni. En tunnistanut, koska en itsekään tiennyt kuka olin." (Anna) -
Arkisto 1999
1999 syyskuu asioita ja ihmisiä - Varkaat veivät sukukalleudet Ylöjärvellä - Mielisairaala sopivan lähellä - Kata Kärkkäinen: "En itsekään tiennyt kuka olin" http://www.vuosisanomat.fi/1999/09/16/n997
asioita%20 ja%20ihmisi%E4.htm

http://www.Helsinkisanomat.fi/2010/05/07/etusivu.htm



Arkisto 2009. Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue! - Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui. "Jos tässä tilanteessa aletaan syyttää lääkäreitä, se on minusta hassua" Lue! - Sosiaaliministeri Paula Risikko aidon politiikon tavoin ohjaa keskustelua väärille raiteille! Lue! - Arkisto 2010 tammikuu. Helsinkisanomat. 2 kirjoitusta. Uusintajulkaisu rokotekeskustelun pohjaksi! Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle.Lue! - Onko meillä syytä olla huolissamme? Lue! - Mari Kiviniemi ja Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä. Lue! - Arkisto 2008. Kähmintäskandaali. Seksuaalista häirintää. Lue!

2009
Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia".
Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26.
Muut lehdet: Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26. TURKU Ossi Rajala. "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Katainen varoittaa suruviestien riskin kasvaneen.
"Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Suomen on edelleen pysyttävä mukana Afganistanin operaatiossa, koska islamilainen tasavalta on edelleen sekasortoisessa tilassa. - Afganistanissa käydään tärkeätä kamppailua terrorismia vastaan. Olemme operaatiossa mukana omien turvallisuusintressien takia ja meillä on halua auttaa Afganistanin kansaa, hän totesi tiistaina kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa Turussa. - Katainen toivoo eduskunnan puivan operaatioita syksyllä. Hän ymmärtää, että riskien kasvaessa myös paineet maasta lähtemistä kohtaan kasvavat. - Niiden, jotka haluavat Suomen vetäytyvän pois, olisi syytä miettiä, haluavatko he koko kansainvälisen yhteisön lähtevän Afganistanista. Tähänkin kysymykseen on oltava valmis sanomaan kyllä, jos operaatiosta luovutaan. Kokoomusjohtaja totesi Isaf-joukkoja koskevien päätösten olevan jatkossakin vaikeita, Vaativan operaation vaarat ovat lisääntyneet, joten Katainen varoittaa mahdollisista uusista suruviesteistä. - Osallistumista operaatioon tullaan tarkastelemaan vuosittain. Riskit on tiedostettava, Suruviestien aiheutumista tietenkin vältetään, mutta niitä voi silti tulla. Olemme toistaiseksi olleet melko onnekkaita." "Jyrki Katainen puolusti suomalaisten rauhanturvaajien läsnäoloa Afganistanissa tiistaina Turussa. Mikko Stig/Lehtikuva. Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26.
Kuva: Pertti Manninen tiistaina 2009-08-26.
http://www.sanomanetti.fi/2009/08/30/etusivu.htm
 

www.thailand.fi
www.phuket.fi

www.patong.fi

www.flyingfinn.info
www.midnightsun
restaurant.info
 

Patong
Ravintola

Flying Finn
Vene-Kalastus
Vuokrattava Talo-Huvila Thalangissa

Arkisto 2009. Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue!
Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui.
"Jos tässä tilanteessa aletaan syyttää lääkäreitä, se on minusta hassua" Lue!
Sosiaaliministeri Paula Risikko aidon politiikon tavoin ohjaa keskustelua väärille raiteille! Lue!
Arkisto 2010 tammikuu. Helsinkisanomat. 2 kirjoitusta. Uusintajulkaisu rokotekeskustelun pohjaksi!
Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle.Lue!
Onko meillä syytä olla huolissamme? Lue!
Mari Kiviniemi ja Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä. Lue!
Arkisto 2008. Kähmintäskandaali. Seksuaalista häirintää. Lue!


mattivanhanen.fi tänään (maanantaina 2010-08-23, seitsemäs kuva) - http://mattivanhanen.fi/
mattivanhanen.fi eilen (sunnuntaina 2010-08-22)

Lue myös!
Mammutin liikkuva penis oli liian rietas asuntomessuille. Ilta-Sanomat
Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta. Pääkirjoitus
Finland in double-dip recession. BBC NEWS 09 Jun
Ministerit, jotka unohtivat kertoa Nova Group-vaalirahoituksesta. Konnakabinetti
Arkisto 2005. Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50
Arkisto 2005. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan. Pääkirjoitus
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuva


Haku. Nettisanomat 2003 alkaen

Vuodet 1999- 2002 täällä!



 

Helsinkisanomat - Kaiken keskellä aina läsnä -
Maailman luetuin suomalainen Helsinkisanomat -
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta
1999 -
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -

Yhteys: sanomanetti @hotmail.com

Ilmoita ilmaiseksi! -
Hae Nettisanomista!
-
Linkki jokaisen numeron etusivulle!



Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!



"Sininen hetki". Nilakka. Keitele. Pohjois-Savo. Keskiviikko 2010-08-25 klo 19:27. Pertti Manninen.

mattivanhanen.fi tänään (maanantaina 2010-08-23, seitsemäs kuva) - http://mattivanhanen.fi/
mattivanhanen.fi eilen (sunnuntaina 2010-08-22)

Lue myös!
Mammutin liikkuva penis oli liian rietas asuntomessuille. Ilta-Sanomat
Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta. Pääkirjoitus
Finland in double-dip recession. BBC NEWS 09 Jun
Ministerit, jotka unohtivat kertoa Nova Group-vaalirahoituksesta. Konnakabinetti
Arkisto 2005. Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50
Arkisto 2005. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan. Pääkirjoitus
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuva



Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan!
 - Helsinkisanomat.fi - 60 vuotias Matti Inha - Syntymäpäivähaastattelu (2009-09-19) - Shit.fi - Björn Wahlroos ei siedä kipeitä ihmisiä. (2010-08-14) Manipuloitu kuva - "Kaksi on joukosta poissa" eli Jälkilöylyt. Pääkirjoitus ja HS:n sivu - Peter Nyman: Ensimmäiset uutiset - Vesa Keskinen: Löylykisat muuttumassa yhhdistelmäkisaksi? - Nettisanomat 11 vuotta! Numero 1: 1999 -
Alkusanat 20.06.2002 Mikä meitä riivaa? Kolmannes lapsistamme ei osaa uida ollenkaan tai ei ainakaan kunnollisesti, Suomessa! ... Tahdosta se vain on kiinni. - Kuva: Kaikki 10 koossa - Kuva: Katkenneet puut - Kuvat: JJK:n katsojia - Arkistolöytö: Totuuden Torvi 1955
65 vuotta: Hiroshiman vuosipäivä 6.8. Nagasakin vuosipäivä 9.8 -
Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset: Veri

XI Forssan Kansainväliset Mykkäelokuva festivaalit 27 - 29.8.2010.
Vuoden 2010 ohjaajana on legendaarinen John Ford. Koko ohjelmisto täältä!

Martin Kettle guardian.co.uk, Thursday 19 August 2010 21.30 BST
Trapped in the Anglosphere, we've lost sight of next door
It's great the internet has engaged us in Australian elections and Alaska, but language has cut Europe from our mental maps

Saul Steinberg's 1976 New Yorker magazine cover of the world as viewed from New York City still adorns many walls in many homes in many countries. With the Manhattan streets drawn in close detail, the Hudson river in the middle distance and China on the far horizon, Steinberg's illustration brilliantly captures Big Apple narcissism. It deserves its much-imitated iconic status.

But how would a similar map of the world refracted through the mindset of London's metropolitan elite look in 2010? The City in the foreground, obviously. Perhaps Kensington eliding into the Cotswolds or the Welsh Marches in the near middle-distance. A strip of ocean with America looming large behind it. And, er, that's it.

There would be no place for Scotland or Ireland in this map. No surprise there, perhaps. More strikingly – and more surprisingly if compared with the kind of mental map that might have been drawn 20 years ago – there would be no place for continental Europe either. Not France, not Italy even. Certainly not Germany or Scandinavia. As for Russia, forget it. All out of mind. All out of sight.

It is hard to recall a time when the national, not just the London, mind was less informed about or engaged with Europe than it is today. Europe may still be this country's major export market. Millions may still take holidays there. Our football teams may still battle for the glamour of being "in Europe". In the larger sense, though, being in Europe has never impinged less.
...
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/aug/19/the-anglosphere-is-interesting-enough




Paula Kelly ja aito uusi lapsi.

Andromedia uhkaa. 
Tieteiselokuva. (The Andromedia Strain, USA 1971).
Ohjannut Robert Wise. Elokuva pohjautuu Michael Chrichtonin bestselleriin, joka analysoi iskevällä kosketuksella ihmisen lapsekasta uskoa tekniikan kaikkivoipaisuuteen. TV-Maailma. Esitetään MTV3:ssa lauantaina 22.05.2004 klo 22.30. 

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.
Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. 
Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. 
Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit
.
Lue lisää!

Linkkejä.

Helsinkisanomat 12.08.1999.

Helsinkisanomat 18.11.1999. 

Helsinkisanomat  01.04.2004.


Helsinkisanomat 17.05.2001.
 

Helsinkisanomat 14.10.1999.

Helsinkisanomat 17.05.2001.

Helsinkisanomat 28.10.1999.
 

Helsinkisanomat 18.11.1999.
 

Helsinkisanomat 18.11.1999.
 

Helsinkisanomat 06.05.2004!

Koko ohjelman nauhoitus luettavana tekstinä liitteessä!

Lue myös!
Björn Wahlroos-story.
Nettisanomien kirjoituksia 1999-
  http://www.sanomanetti.fi/2009/08/26/etusivu.htm#sanomanetti20090818

ARKISTOLÖYTÖ!

TotuudenTorvi.fi - 1955-01-27 - Sivujen kuvat (8 kpl) - Rohkea- iskevä - paljastava - Muistelo: Minäkin olen myynyt Totuuden Torvea koulupoikana. Pertti Manninen - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: sanomanetti @hotmail.com. Index-sivu torstaina 2010-08-05. Helsinkisanomat - Helsinkisanomat - 12.fi - Helsinkisanomat - fy.fi - infoinfo.fi - Viikkosanomat.fi

Alkuperäinen sivu:
http://viikkosanomat.fi/totuudentorvi/totuudentorvi.htm



"Suomessa kesällä 2010". Katkenneet puut on raivattu pois ajotieltä. Tolpistaan pudonneet sähkökaapelit ovat vielä puiden alla. Kuva: Keski-Suomi. Konnevesi. Tie n:o 69. Sunnuntai 2010-08-08 klo 19:10. Pertti Manninen.


Caj Bremer - humanisti ja tarinankertoja & Rasmus - utelias Kissa.

Caj Bremer - humanisti ja tarinankertoja & Rasmus - utelias Kissa. Sunnuntai 2010-04-11 klo 08:14. Helsingin Sanomat. Kuva: Pertti Manninen.

Valokuvaaja
Caj Bremer
19.2.-16.5.2010
Valokuvaaja Caj Bremerin retrospektiivinen näyttely esittelee hänen tuotantoaan 1950-luvulta lähtien.
Ateneum
Kaivokatu 2, 00100 HELSINKI
Aukioloajat: ti, pe 10–18
ke, to 10–20 la, su 11–17
Pääsymaksut:
Normaali pääsymaksu 9 €
Alennettu pääsymaksu 7 €
Alle 18-vuotiaat maksutta.
Onerva - Kaupungin naiset 25.03.- 29.08.2010
Näyttely luo elämyksellisen näkökulman 1910-luvun helsingittären kulturelliin elämään kirjailija ja kriitikko L. Onervan silmin.

Kuvat: Caj Bremer. Viikkosanomat 1957: Lähtö - Työttömät - Satuja saamarin ruotsiksi - Salpausselkä - Vastavirtaan - Puijo ja presidentti



Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä:
Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Helsinkisanomat, oikeinkuulemisvarauksin.

 
Arkisto 2005
http://www.sanomanetti.fi/2005/10/18/etusivu.htm

Pääkirjoitus. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan.

Lauantaina15.10.2005. Pertti Manninen. Helsinkisanomat. Pääkirjoitus. P.S. Asiasta tulossa tarkempaa selostusta: Varallisuusveron poisto. Tulossa!

Myös! Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna. 
Myös! Miksi Helsingin Sanomat valitsi juuri tämän ajankohdan Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille? 
Myös! Helsingin Sanomat ryhtyi tehtävänsä mukaisesti kertomaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu.
Myös! Pääkirjoitus. Espoosta Helsingin kautta Bagdadiin.

Arkisto 2005
http://www.sanomanetti.fi/2005/10/18/etusivu.htm



"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 




Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen



Helsinkisanomat - N:o 1200 - Kuva. Kurkiaura. - Matti Vanhanen – suuruudenhullu. - Vanhasen ajattelun tasosta satunnainen näyte: ”Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa – Matti Vanhanen. - Ilta-Sanomat. 2006-09-25: Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: sanomanetti @hotmail.com - Sivu 2010-09-22 ja 2010-09-24, nettiin 2010-09-24, linkkejä 2010-09-24, asiasanoja: kurkiaura, Matti Vanhanen
Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Helsinkisanomat  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - Lakisanomat - Asianajotoimi -

HELSINKISANOMAT.FI - 2010/09/22 - Kuva. Kurkiaura. - Matti Vanhanen – suuruudenhullu. - Vanhasen ajattelun tasosta satunnainen näyte: ”Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa – Matti Vanhanen. - Ilta-Sanomat. 2006-09-25: Vanhanen ei päästäisi sivareita helpommalla. - Al-Ahram newspaper defends doctored photo of Hosni Mubarak. Guardian. - Vaalirahakohu. Matti Vanhanen. Oikeuskanslerin päätös. Iltalehti ja Iltasanomat. Kuva sivusta. Juridisissa kysymyksissö käy usein näin. Kuva. - Paskamainen naapuri - Juha Nieminen - perheneuvoja - Kasvun Aika Oy - Kirkkonummi Kauhala - Pertti Manninen - 1. naapuri - Ympäristörikos - veropetos - verovilppi - Shit.fi - Arkisto: KUOLEMA NYKISSÄ 11.09.01. - Kuva: "Toinen 11.09". Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä. - Suomi hinkuu rosvorannikolle. Helsingin Sanomat. - Kuvia. Keihäs. Continental Cup. IAAF / VTB Bank CONTINENTAL CUP - Split 2010 - JAVELIN THROW MEN - iaaf.org - 1. EUROPE Andreas THORKILDSEN 89.26 CR - 2. AFRICA Gerhardus PIENAAR 83.17 SB - Tony Blair: ”Hitto Vanhanen, hanki elämä! Tapata nyt aluksi muutama sata nuorta miestä!” Talvitie kiistää suhteen Vanhaseen - Vanhanen kiistää salasuhteen - ILTALEHTI.fi - ILTA-SANOMAT - Tony Blair: I didn't see Iraq nightmare coming. A Journey, Nicholas Watt, chief political correspondent guardian.co.uk, Tuesday 31 August 2010 - Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui - "Hän sen paljasti" - Risokon tuomio. ILTALEHTI.fi Maanantai 2010-08-30 - "Sininen hetki". Nilakka. - Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä. Muunneltu kuva - sanomapark - sanomapark-fi.- mattivanhanen.fi tänään (maanantaina 2010-08-23, seitsemäs kuva) - Kuva. Suomessa kesällä 2010. Katkenneet puut on raivattu pois ajotieltä. -Kuvat. "Joutsenpari." - Kuvat. "Poikue." Pääkirjoitus: Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta. Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Anne Holmlund, Kimmo Sasi -  Helsinkisanomat keskiviikko 22.09.2010- etusivu - Helsinki Sanomat - kuva - kuvat - pertti manninen - luettelo sanomanetti - Helsinkisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Shit - Helsinkisanomat - N:o 1200, 1199. - Asiasanoja: kurkiaura, Matti Vanhanen



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.

 

Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!

"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".

Sanomanetti torstaina 20. toukokuuta 2004.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.


Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.  Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.  Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit.

Sivun alkuun!

Helsinkisanomat lauantai 2009-11-14 - Numero 1071

Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin. Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan.   
Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  
+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (marraskuun 2009 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi

www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info

 

Sivun alkuun!

Valtakunnan- oikeuteen?
Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) vakuuttaa, että jääviysepäilyt eivät vaikuttaneet eroon pääministerin paikalta. Lue lisää...

Oikeuskanslerin päätös ei vaikuta KRP:n tutkimuksiin

Oikeuskansleri: Vanhanen rikkoi lakia

Lehtomäki: Esteellinen voi olla tietämättään
Kalli: Ei haittaa vaalityötä
Kiviniemi: Ei mikään mukava juttu
Perustuslakivaliokunta käsittelee Vanhasen tapauksen tiistaina
Yllättikö oikeuskanslerin päätös?
OTA KANTAA! 11% Ääniä 3764 89%
KESKUSTELE! Mitä ajattelet Vanhasen tilanteesta?



Entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) kohtalo voi jäädä ensi keväänä valittavan eduskunnan päätettäväksi.

Jonkka: Vanhanen rikkoi lakia

Vanhanen kiistää toimineensa väärin

LUE Vanhanen päätöksestä: Kyllä tässä kesti
LUE Näin Vanhanen vastaa päätökseen
LUE Oikeuskansleri: Vanhanen rikkoi lakia
LUE Kantelija: Suututti paljon

 


Nettisanomat-sivuston ja Sanomanetti-sivuston osasivustona sivunumeroineen logot muuttaen nettiin lauantaina 2011-01-08. msr 2011-08-08

 

 

2012-05-10: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm